VAROITUS   VAROITUS:  Olette koko ajan vastuussa auton hallinnasta. Järjestelmä on avustava eikä vapauta kuljettajaa vastuusta ajaa huolellisesti ja tarkkaavaisesti. Ohjeen noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa auton hallinnan menetyksen, henkilövahingon tai kuoleman.
VAROITUS   VAROITUS:  Järjestelmä ei ole toiminnassa kovan kiihdytyksen tai ohjauksen aikana. Huolimattomuus voi johtaa kolariin ja henkilövahinkoihin.
VAROITUS   VAROITUS:  Järjestelmä ei välttämättä toimi tai toimii rajoitetusti kylmissä tai vaikeissa sääolosuhteissa. Lumi, jää, roiskeet ja sumu voivat heikentää järjestelmän toimintaa. Pitäkää etukamera ja tutka puhtaana lumesta ja jäästä. Huolimattomuus voi aiheuttaa auton hallinnan menetyksen, vakavia henkilövahinkoja ja kuoleman.
VAROITUS   VAROITUS:  Järjestelmä ei ehkä toimi oikein, jos autossa on jonkun muun kuin Fordin tuulilasi. Älkää korjatko tuulilasia anturia ympäröivältä alueelta.
VAROITUS   VAROITUS:  Jotkut olosuhteet tai esteet voivat ehkäistä törmäysvaaran tunnistuksen toiminnan. Järjestelmä ei saata tunnistaa esimerkiksi edessä olevaa epätavallista ajoneuvotyyppiä ja jalankulkijaa, koska suora auringonvalo tai huono sää haittaa järjestelmän toimintaa. Painakaa jarrua tarvittaessa. Ohjeen noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa auton hallinnan menetyksen, henkilövahingon tai kuoleman.
VAROITUS   VAROITUS:  Esitörmäysavustinjärjestelmä ja jarrutusapu eivät pysty estämään kaikkia törmäyksiä. Järjestelmä ei korvaa kuljettajan arviointikykyä ja vastuuta etäisyyden ja oikean nopeuden säätelyssä.

Esitörmäysavustinjärjestelmä toimii, kun auto saavuttaa nopeuden yli noin 5 km/h. Jalankulkijoiden tunnistus on käytössä nopeuksilla korkeintaan 80 km/h.
Huom:   Järjestelmä ei havaitse eläimiä.
Huom:   Järjestelmä ei havaitse toiseen suuntaan kulkevia autoja tai pyöräilijöitä.
Image Shown Without Description
Jos autonne lähestyy nopeasti paikallaan seisovaa autoa, samaan suuntaan liikkuvaa autoa tai pyöräilijää tai ajoreitillä olevaa jalankulkijaa, järjestelmä toimii kolmitasoisesti.

Toiminnan taso   Selitys  
Hälytys   Kun käytössä, varoitusvalo vilkkuu ja äänimerkki kuuluu.  
Jarrutusapu   Järjestelmä auttaa vähentämään törmäysnopeutta valmistelemalla jarrujärjestelmän nopeaan jarrutukseen. Järjestelmä ei käytä jarruja automaattisesti. Jos painatte jarrupoljinta, järjestelmä saattaa käyttää täyttä jarrutusvoimaa, vaikka jarrupolkimen painallus olisi kevyt.  
Aktiivinen jarrutus – autot, joissa ei ole mukautuvaa vakionopeussäätöä   Järjestelmä käyttää jarruja, jos se havaitsee törmäyksen olevan vääjäämätön. Se saattaa auttaa kuljettajaa pienentämään törmäystä tai välttämään kolarin.   Järjestelmä toimii vain, kun ajonopeus on korkeintaan 130 km/h.  
Aktiivinen jarrutus – autot, joissa on mukautuva vakionopeussäätö   Järjestelmä käyttää jarruja, jos se havaitsee törmäyksen olevan vääjäämätön. Se saattaa auttaa kuljettajaa pienentämään törmäystä tai välttämään kolarin.  

Kytkekää aktiivinen jarrutus päälle tai pois päältä valitsemalla seuraavat käyttäen ohjauspyörässä olevia tietonäytön käyttösäätimiä:

Valikkokohta   Toimi  
Driver Assist.
Painakaa MENU-painiketta.  
Pre-Collision Assist
Painakaa painiketta OK.  
Active Braking
Painakaa painiketta OK.  

Etäisyyshälytys
Varoitusvalo syttyy, jos etäisyys edellä ajavaan ajoneuvoon on lyhyt.
Huom:   Varoitusvalo ei syty, jos vakionopeudensäädin tai mukautuva vakionopeudensäädin on käytössä.
Etäisyyshälytyksen herkkyysasetukset
Muokatkaa etäisyyshälytyksen herkkyysasetuksia käyttämällä ohjauspyörässä olevia tietonäytön käyttösäätimiä ja valitsemalla seuraavat:

Valikkokohta   Toimi  
Driver Assist.
Painakaa MENU-painiketta.  
Pre-Collision Assist
Painakaa painiketta OK.  
Alert Sensitivity
Painakaa painiketta OK.Valitkaa haluamanne asetus painamalla ohjauspainiketta ylös- tai alaspäin.Painakaa painiketta OK.  

Etäisyysosoitin
Etäisyysosoitin näyttää graafisesti aikavälin muihin samaan suuntaan edellä kulkeviin ajoneuvoihin.
Huom:   Kuva ei näy, jos vakionopeudensäädin tai mukautuva vakionopeudensäädin otetaan käyttöön.

Ajonopeus   Järjestelmän herkkyys   Etäisyyden ilmaisimen väri   Etäisyys   Aikaväli  
100 km/hNormaali   Harmaa   Yli 25 m   Yli 0,9 sekuntia  
Keltainen   17–25 m0,6–0,9 sekuntia  
Punainen   Alle 17 m   Alle 0,6 sekuntia  

Etäisyysosoittimen kytkeminen päälle tai pois päältä
Kytkekää etäisyysosoitin päälle tai pois päältä valitsemalla seuraavat käyttäen ohjauspyörässä olevia tietonäytön käyttösäätimiä:

Valikkokohta   Toimi  
Driver Assist.
Painakaa MENU-painiketta.  
Pre-Collision Assist
Painakaa painiketta OK.  
Distance Indication
Painakaa painiketta OK.  

Esitörmäysavustimen anturit
Autot ilman mukautuvaa vakionopeussäätöä
Image Shown Without Description
Kamera on kiinnitetty taustapeilin takapuolelle.
Huom:   Pitäkää anturit puhtaana lumesta, jäästä ja paksusta pölykerroksesta.
Huom:   Älkää puhdistako antureita terävillä esineillä.
Huom:   Jos autoon tulee vaurio, joka aiheuttaa antureiden kohdistusvirheen, se saattaa johtaa vääriin mittauksiin ja vääriin hälytyksiin.
Peittyneet anturit voivat vaikuttaa järjestelmän tarkkuuteen. Tietonäyttöön saattaa tulla viesti.
Autot mukautuvalla vakionopeussäädöllä
Image Shown Without Description
Kamera on kiinnitetty taustapeilin takapuolelle.
Image Shown Without Description
Tutka-anturi on etusäleikön takana rekisterikilven alapuolella.
Huom:   Pitäkää anturit puhtaana lumesta, jäästä ja paksusta pölykerroksesta.
Huom:   Älkää puhdistako antureita terävillä esineillä.
Huom:   Jos autoon tulee vaurio, joka aiheuttaa antureiden kohdistusvirheen, se saattaa johtaa vääriin mittauksiin ja vääriin hälytyksiin.
Peittyneet anturit voivat vaikuttaa järjestelmän tarkkuuteen. Tietonäyttöön saattaa tulla viesti.
Esitörmäysavustimen varoitusvalo
Image Shown Without Description  Valo syttyy varoittamaan mahdollisesta törmäyksestä edessä olevaan autoon, jos oma auto lähestyy nopeasti toista autoa.
Valo voi syttyä punaisena, jos etäisyys edellä ajavaan ajoneuvoon on lyhyt.
Valo syttyy, kun järjestelmä ei ole käytettävissä.
Esitörmäysavustimen tietoilmoitukset

Ilmoitus   Toimi  
Pre-Collision Assist Not Available
Järjestelmässä on toimintahäiriö.Tarkistuttakaa auto mahdollisimman pian.  
Pre-Collision Assist Not Available Sensor Blocked
Anturit ovat likaiset. Puhdistakaa anturit. Jos viesti ilmestyy uudelleen, tarkistuttakaa auto mahdollisimman pian.  

Seuraavassa taulukossa on peittyneestä anturista kertovan viestin näkymisen mahdolliset syyt ja tarvittavat toimet.

Syy   Toimi  
Jäähdyttimen säleikössä olevan tutkan pinta on likainen tai peittynyt.   Puhdistakaa tutkan edessä oleva jäähdyttimen säleikkö tai poistakaa este.  
Tutkan pinta on puhdas, mutta ilmoitus jää näyttöön.   Odottakaa hetki. Saattaa kulua useita minuutteja, ennen kuin järjestelmä havaitsee esteen poistuneen.  
Rankka sade, roiskeet, lumi tai sumu häiritsevät tutkan signaaleja.   Järjestelmä on väliaikaisesti poistettu käytöstä. Järjestelmän pitäisi käynnistyä uudelleen pian sen jälkeen, kun sääolosuhteet paranevat  
Tutka on väärin kohdistettu.   Tarkistuttakaa auto mahdollisimman pian.  
Kameran edessä oleva tuulilasi on likainen tai peittynyt.   Puhdistakaa kameran edessä oleva tuulilasin ulkopinta.  
Kameran edessä oleva tuulilasi on puhdas, mutta viesti jää näyttöön.   Odottakaa hetki. Saattaa kulua useita minuutteja, ennen kuin kamera havaitsee esteen poistuneen.  
Kameran ympärillä on liian lämmintä.   Odottakaa hetki. Viestin pitäisi olla selkeä, kun kameran ympäristön lämpötila laskee.